Hra A. käyttää t-paitaa puvuntakin kanssa ja kesäkenkiä ilman sukkia. Sanon että hän on höpsö tänään. Hän sanoo että skarppi nainen ja että kulutat helvetisti energiaa suojamuurin pitämiseen. Meillä on rentoutunutta, mutta työskentelemme, päässä liikkuu. En puhukaan juuri muille enää. Töissä on vähän pakko. Jos muistan, olen surullinen. Muuten, ei mitään.

Kirjoitan runoa reiteen, vatsalle, käärme allani sihisee, katson kuinka silmissäsi myrsky nousee. Tulisi talvi ja peittäisi, hallayönä jäädyn merkitystä pystyyn.

Ekan työpäivän jälkeen palkitsin itseni Krullanssin kahvilla ja kakulla. Hammaslääkärissä oli jännittävää vääntöä, au. Keksin keskeneräiselle runolle alun. Ajattelen sitä kuinka olen yksin ja surullinen. Moottoripyörät aiheuttavat sitä vieläkin. Ja syksy, kai.

Pikku-koira oli niiiin pitkään yksin, että oli päättänyt kaivaa ajankulukseen eteisen kaapista mun talvitakit esiin. Ei nyt ihan vielä talvea kiitos. Auttavaista toisaalta.

Hmm. Joka päiväkö sinne töihin pitää mennä?

Huomenna tapaan hra A:n ensimmäistä kertaa loman jälkeen, mitä hälle kertoisin?

Päivän on rapissut kuin syksy. Sen tietää myös siitä että naapuriin rakennetaan Huvila-telttaa. Huomenna huolestuttava töihinpaluu, voihan.

On todella yö. Makaan sohvalla, pikku-koira huokailee jalkopäässä, minä omassa päässä. Liikaa ajatuksia ja epävarmuutta. Jotain Kelaa ja verokortteja. Pah. Jalat kuluvat alta, paksuuntuvat. Osaanko vielä ihmisten kieltä? Kaiken tämän voisin. Mies kirjoittaa runoja, soittaa serenadeja, lauseelle vastikkeita. Tekee mieli spagettia ja jauhelihakastiketta. Mitä tahansa ruokaa. Tekee mieli vyöttää yötä. Murahdus. Kättä lipoo, ping pong. Silmän kutitus, uusi reisi. Vau.